Soft Landings – puolisoiden orientaatiokoulutus

Oulun yliopiston puolisoiden orientaatiokoulutus tarjoaa tukea yritysten ja organisaatioiden kansainvälisten osaajien puolisoille heidän perehdyttämiseen suomalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta.

Yleistä

Sopeutuminen uuteen ympäristöön tarkoittaa usein suurta muutosta, ei ainoastaan sen henkilön kohdalla, joka muuttaa ulkomaille töihin, mutta tämä koskee myös heidän puolisoitaan ja perheitään. Kun ulkomaalainen työntekijä voi saada jatkuvaa tukea työnantajaltaan, heidän puolisonsa jäävät usein ilman vastaavanlaista tukea tai saavat vain hyvin vähäistä tukea. Yrityksiltä usein jää huomaamatta se, että puolisoiden sopeutumisella ja ammatillisella kehittymisellä on vaikutusta kansainvälisten työntekijöiden onnistuneeseen rekrytointiin ja pitämiseen yrityksessä ja Suomessa ylipäätään.

Oulun yliopiston puolisoiden orientaatiokoulutus on luotu tukemaan yrityksiä ja organisaatioita, jotta ne voivat taata, että myös puolisot saavat tarvitsemaansa tukea ja neuvoja. Tällä tavoin voidaan osaltaan turvata kansainvälisen osaajan rekrytoinnin onnistuminen ja tämä yrityksen investointi. Kun muut Oulun yliopiston Soft Landings -koulutukset onsuunnattu yritysten kansainvälisille työntekijöille (esim. Soft Landings – elämä Suomessa ja Soft Landings – suomalainen työelämä), puolisoiden koulutus keskittyy tukemaan yksittäisen työntekijän puolisoa.

Puolisoiden orientaatiokoulutus tarjoaa:

  • tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta ja työkulttuurista
  • paikallista tietoa ja verkostoja (Oulun alueella)
  • tietoa puolisoille ja perheille olevista paikallisista ja kansallisista tukipalveluista (esim. päiväkodit, koulut ja sosiaalietuudet)
  • mahdollisuuden tutustua suomenkieliseen kommunikointiin
  • tietoa erilaisista opiskelumahdollisuuksista englanniksi, kielikoulutuksista, työllistymismahdollisuuksista ja tietoa yrityksen perustamisesta Suomessa
  • verkottoitumismahdollisuuksia ja sosiaalista kanssakäymistä puolisoille sekä vierailuja paikallisiin kohteisiin (huom. osaan muista tilaisuuksista saattaa liittyä ylimääräinen maksu) .

Sisältö

Koulutus sisältää 4 x 1,5 tunnin koulutustapaamista, joissa on mukana mahdollisuuksien mukaan ryhmätyöskentelyä. Koulutustapaamiset järjestetään rennossa ja mukavassa ympäristössä. Jokaisella tapaamisella on myös kahvitarjoilu. Osallistujilla on tapaamisten aikana tutustua toisiinsa. Koulutuksen kieli on englanti.

Toteutus

Puolisoiden orientaatiokoulutus on avoinna kaikille kiinnostuneille, joiden puoliso on jo työssä tai aloittamassa työntekoa Suomessa. Voimme järjestää myös yrityskohtaisia ryhmiä kansainvälisten työntekijöiden puolisoille (vähintään 8 henkilöä/ryhmä).

Hinta

Puolisoiden orientaatiokoulutus maksaa 242,80 €/henkilö (195 €+ alv 24 %). Hinta sisältää neljä koulutustapaamista.

Lisätietoja

David Delahunty
Suunnittelija
Oulun yliopisto
Sähköposti: david.delahunty@oulu.fi
Puh: 0504731982