Taklaa viivyttely! - Osallistu työpajaan aloittamisen vaikeudesta

Kursseille ilmoittauduttu, mutta tehtävien teon aloittaminen tuntuu hankalalta?

Oulun yliopiston avoin yliopisto järjestää maksuttoman työpajan Linnanmaan kampuksella, jossa keskitytään taklaamaan aloittamisen vaikeus!

Viivyttelyllä tarkoitetaan tietyn asian toistuvaa lykkäämistä. Se on hyvin yleistä etenkin silloin, kun edessä oleva tehtävä tuntuu liian suurelta tai työläältä tai itselle on epäselvää, miten tehtävän suorittaminen tulisi aloittaa. Syyt viivyttelyn taustalla ovat moninaiset. Itselle tärkeisiin asioihin, kuten esimerkiksi opiskeluun, kohdistuva viivyttely kuormittaa, mikä pitkittyessään johtaa hyvinvoinnin kokemusten heikkenemiseen.

Viivyttely ei ole staattinen ominaisuus vaan opittu tapa, johon voidaan vaikuttaa. Avoimen yliopiston teemaohjaustunnilla käsiteltiin keinoja aloittamisen vaikeuden taklaamiseen. Koska syyt viivyttelyn taustalla ovat yksilöllisiä, myös keinot sen ylipääsemiseksi vaihtelevat. Voit koittaa madaltaa kynnystä vaikean tehtävän aloittamiseen esimerkiksi seuraavilla keinoilla:

  1. Tunnista viivyttely ja murra viivyttelyn kehä
  2. Rutiinit ja opiskeluympäristö kuntoon
  3. Laske rimaa, palastele ja aikatauluta
  4. Opiskele yhdessä, kannusta ja palkitse itseäsi

Haluaisitko oppia lisää siitä, kuinka madaltaa aloittamisen kynnystä käytännössä?

Tule avoimen yliopiston opiskelijoille tarkoitettuun työpajaan! Saat vinkkejä ja pääset tekemään harjoituksia aloittamisen vaikeuden taklaamiseksi!

Työpajan tavoitteena on tukea opiskelusi etenemistä ja opiskeluhyvinvointiasi sekä löytää uusia näkökulmia suhtautua viivyttelyn kehää hallitseviin ajatuksiin, tunteisiin ja tekoihin. Työpajassa syvennetään teemaohjaustunnilla opittua, mutta voit osallistua työpajaan, vaikka et olisikaan osallistunut teemaohjaustunnille.

Työpaja: Aloittamisen vaikeuden taklaaminen

Aika: 12.10. klo 17-18.30

Paikka: Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella

Ennakkotehtävänä katso video aloittamisen vaikeudesta!

Ilmoittaudu työpajaan viimeistään 7.10. tästä linkistä!

Viimeksi päivitetty: 29.9.2022