Digitaalinen sisällöntuotanto tuo uusia mahdollisuuksia luoville aloille

Oulussa järjestetään helmikuussa 2023 kolmipäiväinen tapahtuma, joka tuo yhteen digitaalisen sisällöntuotannon asiantuntijat sekä luovan alan toimijat. Eri korkeakoulujen, BusinessOulun ja OP Labin yhteistyössä toteuttamat tapahtumat ovat osa Tehoa lohkoketjuista -hanketta. Tavoitteena on jakaa tietoa digitalisaation vaikutuksista ja mahdollisuuksista luovilla aloilla sekä löytää uusien teknologioiden mahdollistamia ratkaisuja hackathon haasteen myötä.

Digitalisaatio on poistanut aikaan, paikkaan, tiedonsaantiin ja osallistumiseen liittyviä rajoituksia monilla yhteiskunnan aloilla. Se on myös muuttanut vuorovaikutusta eri toimijoiden välillä, lisännyt yhdenvertaisuutta ja osallisuutta sekä luonut täysin uusia liiketoiminta- ja arvonluontimahdollisuuksia. Millaisia mahdollisuuksia digitalisaatio ja digitaalinen sisällöntuotanto on luonut luovalle alalle ja taiteeseen? Miten lohkoketjuteknologia liittyy tähän kaikkeen?



Koulutuspäivä digitaalisen sisällöntuotannon parissa työskenteleville

Tehoa lohkoketjuista -hankkeen kolmipäiväinen tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 8.2. Oulun yliopistolla järjestettävällä koulutuspäivällä. Koulutus koostuu asiantuntijaluennoista ja Oulun kauppakorkeakoulun järjestämästä workshopista. Koulutus on suunnattu digitaalisen sisällöntuotannon parissa työskenteleville ja se on osallistujille maksuton (de minimis -tuen alainen koulutus).

Digitaalinen sisällöntuotanto -seminaari BusinessAsemalla

Torstaina 9.2. tapahtumapaikkana on BusinessAsema Oulun keskustassa. Digitaalinen sisällöntuotanto -seminaarin ohjelmassa on mm. useita lohkoketju- ja kryptoalan start-up hankkeita perustaneen Sasu Ristimäen (Smart Contract Company Oy ja SRI Capital Oy) keynote-puheenvuoro sekä paneelikeskustelu ”Kokemuksia Kansallisgallerian metaverse -näyttelystä”. Panelisteina toimivat Helena Mustikainen (Sitra), Johanna Eiramo (Kansallisgalleria), Marja Konttinen (Decentraland) sekä Juho Mattila (Oulun yliopisto / Ikunelabs).

Seminaarissa kuullaan myös, mikä on taide-NFT:n rooli oikeudellisesta näkökulmasta ja heittäydytään runoilija Aino-Kaisa Huuskon ohjaaman sanataideworkshopin maailmaan. Torstain ohjelma BusinessAsemalla on kaikille avoin ja maksuton.

Digital Identity Hack

Perjantaina 10.2. BusinessAsemalla jatketaan lohkoketjuteeman ja asiantuntijapuheenvuorojen parissa. Tapahtumapäivät päättää Digital Identity Hack -tilaisuus, OP Labin ja Tehoa lohkoketjuista -hankkeen hackathon kickoff. Hackathonin tavoitteena on löytää uusista teknologioista ratkaisuja, joilla muutetaan tulevaisuuden rahoitusmaailmaa. Myös perjantain tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan

Tervetuloa mukaan oppimaan uutta ja jakamaan ajatuksia lohkoketjuteknologiasta sekä sisällöntuotannon digitalisoitumisesta ja sen mahdollisuuksista! Tutustu keskiviikon koulutuspäivän ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan. Myös torstain ja perjantain tapahtuma-aikataulu ja ilmoittautuminen julkaistaan pian.

Koulutuspäivä digitaalisen sisällöntuotannon yrityksille Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella keskiviikkona 8.2.2023.

Tehoa lohkoketjuista -hanke on Oulun yliopiston, Lapin yliopiston, Vaasan yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun ESR-rahoitteinen yhteishanke. Hankkeen tavoitteena on lisätä lohkoketjuteknologiaan liittyvää osaamista ja ymmärrystä sekä auttaa näkemään uuden teknologian mahdollistamat hyödyt.

Lue lisää Tehoa lohkoketjuista -hankkeesta

Lisätiedot:

Laura Pihtsalmi

laura.pihtsalmi@oulu.fi

Viimeksi päivitetty: 12.1.2023