Traumapsykoterapeuttikoulutus (lapset ja nuoret) 2026-2029 Tampere
Ilmoittautumisaika
Järjestämistapa
Hinta
ilmoitetaan myöhemmin
Koulutuksen tiedot
Mitä
Oulun yliopisto järjestää lasten ja nuorten traumapsykoterapeuttikoulutuksen Tampereella 2026 – 2029. Opiskelijan suoritettua koulutuksen hyväksytysti, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) myöntää opiskelijalle hakemuksesta oikeuden käyttää psykoterapeutin ammattinimikettä.
Koulutuksen tavoitteena on antaa opiskelijoille valmiudet työskennellä traumapsykoterapeuttina sekä akuutisti että kompleksisesti traumatisoituneiden potilaiden (painopiste lapset ja nuoret) kanssa hoidon eri vaiheissa. Koulutus antaa valmiudet tunnistaa, arvioida ja hoitaa traumaperäisistä ja dissosiatiivisista oireista kärsiviä yksilöitä, perheitä ja yhteisöjä vaiheorientoituneella hoitomallilla. Lisäksi koulutettavat oppivat soveltamaan erilaisia traumapsykoterapeuttisia menetelmiä hoidon eri vaiheissa. Koulutuksen tuomien valmiuksien yleisin sovellusympäristö on traumatisoineille lapsille ja nuorille annettava yksilöpsykoterapia. Koulutukseen valittavilta edellytetään mielenterveystyön tai sen kaltaisen työn työkokemusta lasten ja/tai nuorten parissa.
Kenelle
Psykoterapeuttikoulutukseen hakeutuvilta edellytetään soveltuva perustutkinto, vähintään 30 op psykologian ja/tai psykiatrian opintoja sekä vähintään kahden vuoden kokoaikainen työkokemus lasten ja/tai nuorten parissa tehdyssä mielenterveystyössä tai sen kaltaisessa työssä. Lisäksi hakijalla tulee olla mahdollisuus tehdä psykoterapeuttista potilastyötä lasten ja nuorten parissa koulutuksen aikana.
Tiedot Oulun yliopiston valintaperusteista löytyvät Oulun yliopiston psykoterapeuttikoulutuksen sivuilta.
Miten
Koulutus toteutetaan lähiopetuksena. Koulutukseen kuuluu teoria- ja menetelmäopintoja, ryhmätyönohjausta, ryhmämuotoista- ja yksilöllistä koulutuspsykoterapiaa, psykoterapeuttista potilastyötä, perehtymistä kirjallisuuteen (myös englannin kielellä) ja opinnäytetyö. Koulutus alkaa keväällä 2026 ja koulutuspäivät järjestetään Tampereella.
Hakijat valitaan koulutukseen hakemuksen ja ryhmähaastattelun perusteella. Hakuaika alkaa 3.3.2025 ja päättyy 12.9.2025. Koulutuksen haetaan Opintopolun kautta.
Ryhmähaastattelut pidetään syksyllä 2025 Tampereella. Haastatteluun kutsuttu hakija osallistuu haastatteluun vain yhtenä päivänä. Haastattelun kesto on 45 minuuttia.
Koulutusesite tulee tähän myöhemmin.
Koulutusmuoto
Koulutusala
Opetuskieli
Opetuksen järjestäjä
Sijainti
Yhteystiedot
Lisätiedot ja yhteydenotot
psykoterapeuttikoulutus(at)oulu.fi