Osallistava vuorovaikutus ja yhteiset tavoitteet tiimin kehittämisen kulmakivinä

Edellä kuvaillut tilanteet ovat tavallisia työelämässä kohdattavia arjen haasteita niin lähi- kuin etätiimeissäkin. Useimmiten toimintatavat tiimeissä ovat niin juurtuneita, että tiimin jäsenten on vaikea havaita, kuinka paljon huonot käytännöt vaikuttavat tiimin toimintaan.
Tiimien toimintaa kannattaa kehittää jatkuvasti, sillä näin mahdollistetaan tiimin tuloksellinen toiminta, tuetaan henkilöstön työhyvinvointia ja työskentelymotivaatiota sekä mahdollistetaan uusien ideoiden ja innovaatioiden synty. Oulun yliopistossa tiimien toimintaa ja vuorovaikutusta tutkinut Marika Koivuniemi toteaakin, että toimivan tiimityön tunnusmerkki on aktiivinen ja toisia kunnioittava keskustelu, johon jokainen tiimin jäsen uskaltaa osallistua sekä selkeä työskentely prosessi, jota ohjaa tiimin yhdessä asettamat tavoitteet. “Tarvitaan jaettu päämäärä, selkeä suunnitelma, sekä luottamuksellinen ilmapiiri, jossa on tilaa keskustelulle, yhteiselle ideoinnille ja työskentelyn aktiiviselle arvioinnille”, toteaa Koivuniemi.
Oulun yliopiston muutama vuosi takaperin vetämässä TiiM-hankkeessa järjestetyissä koulutuksissa Koivuniemi toimi kouluttajan roolissa ja havaitsi, että tiimien toimintaan on lopulta kohtuullisen helppoa vaikuttaa – tarvitaan vain näkemystä, kehittämismyönteisyyttä ja koulutusta muutoksen saavuttamiseksi. Tiimien toiminnan kehittäminen onkin jatkuvaa uuden oppimista ja siksi lähdettiinkin kehittämään uutta tiimien oppimiseen liittyvää verkkokurssia, jossa keskiössä on tiimien oppimiseen johtava vuorovaikutus.
Jatkuvasti kehittyvän tiimin laatukaava – peruspilarit, joilla onnistut
Miten tiimien toiminnan kehittämistä voi lähestyä? Alla muutama vinkki tiimin toiminnan kehittämiseen. Koulutuksissaan Koivuniemi on havainnut, että seuraavien pilarien varaan rakennettu tiimin oppiminen tuottaa haluttua muutosta työyhteisössä.
- Muodostakaa yhteinen ymmärrys tiiminne toiminnasta. Oppiva tiimi pysähtyy säännöllisesti tutkimaan omaa työskentelyään. “Voitte esimerkiksi esittää tiimillenne seuraavia kysymyksiä, joiden avulla voitte kehittää toimintaanne: miten haluamme toimia ja miten oikeasti toimimme, miksi teemme asiat näin, mikä toimii, mitä pitää muuttaa.” Koivuniemi vinkkaa.
- Tarkkaan tehty suunnittelu ja työskentelyn organisointi ovat tärkeitä tiimin menestymiselle. Tiimi ei automaattisesti toimi yhteen. On tärkeää, että luotte työskentelyn tueksi laadukkaan suunnitelman, joka mahdollistaa tiimin jäsenten toiminnan osana tiimiä. Koivuniemi korostaa kuitenkin että “jokainen tiimi on uniikki, siksi on tärkeää, että valitsette juuri teidän tiimillenne sopivimmat työskentelytavat.”
- Panostakaa laadukkaaseen vuorovaikutukseen. Aktiivinen, toisia kunnioittava keskustelu on yksi tiimin onnistuneen toiminnan perusperiaatteita, sillä näin luodaan yhteistä ymmärrystä tehtävästä työstä ja tiimin työskentelystä, kuten esimerkiksi tiimin tavoitteista, suunnitelmista ja pelisäännöistä. Koivuniemi huomauttaa, että “Usein oletamme, että ymmärrämme asiat samalla tavalla, mikä saattaa aiheuttaa useitakin konflikteja tiimien toiminnassa. Panostakaa siis yhteisen ymmärryksen rakentamiseen. Näin myös ennaltaehkäisette konfliktien syntyä.”
- Välillä tiimin onnistuminen voidaan taata myös selkeällä yhteistyön fasilitoinnilla. Tiimi voi esimerkiksi hyötyä selkeästä vetovastuusta. Kun joku varmistaa keskustelun kulun, rytmin, päätökset ja sen, että kaikki pääsevät osallistumaan, niin moni perusasia tiimin toiminnassa toimii. Tiiminvetäjä voi omalla toiminnallaan edistää tiimin rutiinien rakentumista. "Koulutuksessa etsitään tapoja, joiden kautta esihenkilö voi omalla toiminnallaan edistää psykologisen turvallisuuden muodostumista, jonka vallitessa tiimin on mahdollista edetä ideoinnin tasolta, selkeisiin päätöksiin ja laadukkaaseen työskentelyyn, jolla on mahdollista saavuttaa tiimeille asetetut tavoitteet.“ Koivuniemi toteaa.
- Siirtäkää huomio tiimin yhdessä tekemiseen ja oppimiseen. Lopulta kaikki on kuitenkin kiinni uuden oppimisesta. “Tiimin kehittyminen edellyttää uuden oppimista, siksi onkin hyödyllistä, että välillä keskitytään yhteiseen toiminnan rakentamiseen ja yhdessä oppimiseen.” Koivuniemi summaa.
Mistä tukea tiimin kehittämisen tueksi?
Kiinnostuitko oppimaan lisää tiimien kehittämisestä viimeisimmän tutkimuksen valossa? Oppivalla tiimillä menestykseen -verkkokurssi on rakennettu antamaan välineitä tiimityön kehittämiseen. Kurssilta käytännöllisiä keinoja ja valmiudet korjata erilaisten tiimien kitkakohtia erityisesti esihenkilön ja tiiminvetäjän työkalupakkiin sopivalla tavalla.
- Oppimisen ja osaamisen johtaminen – kumpaankin tarvitaan: opit erottamaan oppimisen johtamisen (oppimistaito työelämätaitona) perinteisestä osaamisen johtamisesta.
- Mikä on oppiva tiimi? Puretaan auki oppivan tiimin määritelmä ja tunnusmerkit: luottamus, yhteinen tavoitekuva, selkeät pelisäännöt, jaettu oppiminen ja jatkuva toiminnan parantaminen.
- Oppivan tiimin menestystekijät: koulutuksessa esitellen neljän käytännön nyrkkisääntöä, joiden avulla saat tiimin täyden potentiaalin hyötykäyttöön.
- Käytännön esimerkit: koulutuksessa esitellään myös esimerkinomaisesti lähitiimin ja etätiimin arkea sekä jaetaan vinkkejä erilaisten tiimien johtamiseen.
Kurssi on tuotettu Oulun yliopiston ja Rastor-instituutin yhteistyössä ja perustuu tutkimuslähtöisiin, työelämän arkeen sovellettuihin menetelmiin.
Kirjoittajat:
Marika Koivuniemi, Oulun yliopisto
Arttu Mykkänen, Oulun yliopisto
Janne Heinonen, Rastor-instituutti